Tausta

perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulukalenteriin tekemiäni juttuja

Tässä vielä valokuvia tämän vuoden joulukalenteriin Annalle ja Hannalle tekemistäni pikku lahjoista, lähinnä niistä joita ei vielä ole tullut esiteltyä aiemmissa joulukalenteripostauksissa.

Hannalle meni kahdessa viimeisessä paketissa neulomani tupsupipo ja huivi, joka on siksakmallilla neulottu. Jakkaran portaalla lisäksi edellisessä paketissa olleet sormikkaat. 


Helenellä on kädessä pikkuruisista helmistä pujottelemani rannekoru. Paketoin sen yhdelle aamulle helmien ja joustavan elastaanilangan kanssa - pujottelutehtävä Hannallekin.


Tässä kuvassa näkyy vähän paremmin myös noita keittiöjakkaroita.


Olgan päällä oleva takki on virkattu kahtena kuusikulmaisesta kappaleena. Metka malli. Takki meni Hannalle, ranteessa oleva koru Annalle. Alexin lippis on Hannalle mennyt versio.


Nämä sukat Anna avasi ihan ensimmäisestä paketista.


Ja nämä puolestaan sai Hanna.


Tässä Annan kahden viimeisen paketin sisältö: afrikkalaisella kukalla virkattu tyyny sekä minikukista tehty peitto. Reunoihin virkkasin sisään rautalankaa, niin laskeutuu nätimmin, Anna jos joku ymmärtää sen päälle. :)


Tässä vielä yksi kuva kaikista joulukalenterijutuista. Ja onhan siinä kuvassa toki paljon muutakin, uusia henkilöitä ennen kaikkea. Heistä lisää tuonnempana. :)


5 kommenttia:

  1. Kiitos Aino vielä aivan valtavan paljon! Minulla oli ihana joulukalenteri, joka pelasti monta pimeää aamua ja auttoi purjehtimaan joulun tunnelmaan. Nukkien puolella ollaan myös todella iloisia ja tyytyväisiä. Siellä Mimi ihan hyrisee vaatteissaan, meinasin hänestä ihan turhan tätimäistä, mutta hän onkin vielä sutjakka ja nuorekas. Kallella pysyy lakki päässä sisällä ja ulkona ja olemus ryhdistyi kummasti, hanskat ovat jotain ihan käsittämätöntä ja kun vielä kopsasin Annalta sudenkorennolle korukäytön, niin se vielä huipensi ja juhlisti syntymäpäivän illan. Aivan mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Hanna! Ihania aamuja ja ihania tavaroita. Parhautta on just se miten joku onnistuu tekemään ihanuuksia joita itse ei keksisi tehdä eikä niistä ainakaan semmoisia tulisi vaikka keksisikin. :)

      Poista
  2. Nuo Ainon neuleet ovat käsittämättömän hienoja, mä en osaisi tehdä tuollaisia edes 1:1 mittakaavassa, saatikka sitten 1:12. Ihailen suuresti!

    VastaaPoista
  3. Aivan upeita töitä!
    Hyvää joulun jatkoa.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania töitä kaikki. Teillä on ollut upea kalenteri, jota on ollut kiva seurailla.
    Mielenkiinnolla odotan mitä noista uusista tyypeistä tulee.

    VastaaPoista