Tausta

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Onnellisen päivän ilta

Kotiin Rysän niemeltä palasi onnellista väkeä. Vaikka väsytti, samalla oli kumman energinen olo. Etenkin Vladimirille ja Laimi Lyydialle tuli ihan vanhat ajat mieleen, semmoistahan se aina hyvän keikan jälkeen oli ollut, että ei millään olisi malttanut mennä nukkumaan. Vihtorin ja Saima Sylvian kanssa istuttiin hetkeksi teekupposen ääreen muistelemaan päivän tapahtumia ennen kuin Vladimir pakkasi viulunsa ja lähti kotiaan kohti.







Aukusti ei lähtenyt enää muiden seuraksi vaan suuntasi jo pihamaalta omaan hellahuoneeseensa. Radiosta tuli sopivasti musiikkia, jonka mukana saattoi vielä soitella ja tunnelmoida hyvän keikan jälkimainingeissa.



Olga kipusi mietteissään yläkerran vinttikamariin. Olipa ollut melkoinen ilta, ihan sääriä vieläkin heikotti kun mieleen päästi tummat silmät ja suklaisen ihon...





Toivo ja Hilma Ilona olivat eronneet muusta seurueesta jo aiemmin, he asuivat jonkin matkan päässä. Illalla, kun Martti oli saatu nukkumaan, kävivät he vielä pienellä kävelyllä suviyössä. Kovin salaperäiseltä vaikutti Hilma Ilona, ja onnelliselta myös.



Entäs tohtorimme sitten? No, joku tiesi sanoa, että valkotakkinen hahmo oli nähty viilettämässä Rysän niemeltä poispäin polkupyörän selässä. Taisi basistilla keikkaa pukata.



10 kommenttia:

  1. Oi, niin kauniit kuvat ja ihanat tunnelmat! Kyllä nämä jälkitilanteet tuovat vielä huimasti lisäarvoa tapahtumalle. Toi Hoepschenstein pyörineen on ihan ykkönen! :)

    VastaaPoista
  2. Taisi Hoepschensteinilla alkaa uusi ura. ;)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Tohtori on vallan mainio ja haitari ihan käsittämättömän upea.

    VastaaPoista
  4. Kivoja jälkitunnelmia. Olgalla ihana vinttikamari ja tohtoti ihan huippu :)

    VastaaPoista
  5. Ihania jälkimaininkeja - ja tuo Tohtori, hih,hih aivain ihana. Pitääkin olla silmä tarkkana, ettei eksy Kauppakylän raitille.
    Kauniita kuvia, onnen hetkiä

    VastaaPoista
  6. Siellähän on ollut ihanat juhlat ja ihana tohtori!
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  7. Mukavat juhlat olleet Rysän satamassa :)
    Hyvä on kotona hieman muistella kokemiaan.

    VastaaPoista
  8. Aivan mahtava tuo tohtori :)

    VastaaPoista