Tausta

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kaukaisia vieraita

Mummulassa elellään tänä jouluna vähän erilaista aikaa kuin useimpina vuosina. Saima Sylvian sisar Laimi Lyydia palasi hiljattain kotimaahan kaukomatkoiltaan, asettui majailemaan mummulan vinttikamariin ja etsiskelee paraikaa taloa itselleen. Näissä merkeissä Laimi ja Saima kävivätkin jo tapaamassa Miinua, vanhan talon ostamista kun pitää tarkkaan harkita ja taloihin perehtyä.



Jouluksi Saima-mummun ja Vihtori-vaarin vieraaksi saapui myös Laimin tytär Olga, tarkemmin neiti Olga Anastasia Kuragina. Hän saapui isänsä, professori Vladimir Antonovits Kuraginin saattelemana Pietarista, Vladimir Antonovitsin kotikaupungista. Joku saattaisi ajatella, että aika nuori tytär noin vanhoilla vanhemmilla, ja näinhän se onkin. Laimi ja Vladimir tapasivat toisensa jo kypsässä iässä, kun kummallakin oli oma elämänsä ja uransa, Laimilla taiteen ja Vladimirilla tieteen parissa. He halusivat yhteisen lapsen, onhan jälkikasvusta turvaa vanhuuden varalle ja perintöäkin tälle oli jäämässä ihan mukavasti. Yhteisellä päätöksellä kumpikin kuitenkin jatkoi omaa elämäntyyliään tahoillaan. Olga onkin kasvanut pienestä pitäen kosmopoliitiksi kahden kulttuurin kasvatiksi, jolle koti on koko maailma.




Perhepotrettikin otettiin Sivuraiteiden kuistilla ennen Vladimir Antonovitsin kotimatkalle lähtöä.



Osa Laimin muuttokuormasta nököttää kuistin reunalla.


* * *

Nukkekotimaailma on täällä taas tempaissut mukaansa oikein napakalla kiskaisulla. Yllä olevissa kuvissa näkyy aika monenlaisia uusia juttuja, osa Vanhan nukke- ja nallemarkkinoilta, osa Nukkekotikirppikseltä ja osa ihan omista käsistä syntyneitä. Laimin taloa suunnittelen niin että rattaat päässä rutisevat ja savu nousee korvista, ja osansa suunnitelmista on saanut Hilma Ilonan ja Toivon hirsimökkikin. Olipa ihana, kun saattoi kerrankin ihan hyvällä omallatunnolla hamstrata Christian Lundqvistin ihania kalusteita - onhan talo toki paljon helpompi suunnitella kalusteiden ympärille kuin yrittää mahduttaa kalusteet valmiiseen taloon. ;)

Mummulan joulua on myös tänä vuonna tehty oikein ajan kanssa. Mummulan jouluvalmisteluihin pääsee kurkistamaan ensi viikolla TV1:n Puoli Seitsemän -ohjelmassa, eli olkaahan ruudun ääressä keskiviikkona 17.12. klo 18.30. Jos ohjelma sattuisi livahtamaan ohi, niin se uusitaan aina seuraavana aamuna puoli kymmenen aikaan ja lisäksi näkyy Yle Areenassa 30 päivän ajan. Lisää jouluisia kuvia laittelen vielä tässä joulun alla myös tänne blogiin.

9 kommenttia:

  1. No aina lisää syitä lähteä teille pikkujoulua viettämään. :) Tuo sohva on ihan järkyttävän ihana! Löysitkö tuollaisena vai maalasitko itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan just tuommoisena. Tosi upea väri minustakin, tosin tuossa kuvassa näyttää vähän todellista kirkkaammalta, oikeasti on semmoinen syvän sininen. Ajattelin Toivon ja Hilma Ilonan aviovuoteeksi, mutta Laimi taisi iskeä siihen silmänsä ja meinaa, että pitäähän sitä Olgalle olla vierassänky vinttikamariin. Saa nähdä minne päätyy. ;)

      Poista
    2. No mä uskon, että Laimi tykkää. :) Arvelin mielessäni, että hän on varmaan vaatinut just tän värisen.

      Poista
  2. Voi miten jännittäviä aikoja eletään ja monta uutta mukavaa asiaa on tulossa ihailtavaksi! Ja laittele vinkkiä, kun päivä ohjelmalle selviää.

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva uutinen, että ensi viikolla on luvassa hyvä Puoli Seitsemän -ohjelma. Katson ehdottomasti. On ihanaa, että tämä mineilyharrastus alkaa saada entistä enemmän huomiota. Toissa sunnuntaina tuli Strömsössä vaasalaisesta nukkekotiharrastajasta. Sekin oli mukava katsottavaa.

    VastaaPoista
  4. Vladimir taitaa olla sitä hajamielistä professorityyppiä kun istuskelee sohvalla ilman rihman kiertämää. ;) Nyt on Vladimir kotona ja minun täytyisi ryhdistäytyä tekemään jonkinlainen vaatetus ennen kuin päästän hänet uudelleen maailmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että ei kun herrainvaatehtimo pystyyn. Jos Penakin saisi samalla jotain päälleen... ;)

      Poista
  5. Hei.
    Katsoin juuri Puoli seitsemän-ohjelman ja oli kyllä ihana vierailu Mummolan jouluvalmisteluihin! Mummola näytti just niin viihtyisältä ja ihanalta kuin blogin kuvienkin kautta. Samoin teidän 1:1-koti.
    Hyvää joulua koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, ja onpa kiva kun kävit täällä jättämässä terveisiä. <3 Oikein ihanaa joulua sinnekin! <:)

      Poista