Tausta

maanantai 22. syyskuuta 2008

Viikonlopun hankintoja



Pääkaupunkiseudulla asumisessa on se hyvä puoli, että inspiraation iskiessä on lyhyt matka moniin nukkiskauppoihin. Perjantaina vierailin Hobby Pointissa ja lauantaina Minimaailmassa, ja saaliiksi sain vaikka mitä ihanaa ja tarpeellista tulevaan nukkemummulaan.

Kirjastoon ja olohuoneeseen kirjahyllyä, sarjapöytä, matto (siksi aikaa kun saan sellaisen itse tehtyä - saattaa mennä pari vuotta, joten jotain täytyy lattialla silläkin aikaa olla), kaapin päälle laiva ja maljakko ja vaarin kirjoituspöydälle sanakirja.




Puuvalmiita ja muuten tuunattavia juttuja vähän sinne tänne - osan sijoituspaikka ei vielä ole edes ihan selvillä, mutta saapa sitten itse käsitellä sopivalla sävyllä.




Keittiöön ihanat Bodo Hennigin piparinleivontavälineet (nuo muotit olivat vähän isompia kuin ne toiset monien ihastelemat Hobby Pointissa) ja saunalle pesusoikko sekä vanna (mummulassa oli oikeasti juuri tuollainen, ja siinä me pikkuveljen kanssa istuskeltiin aurinkoisina kesäpäivinä - vitsit siitä tuli kuuma auringonpaisteessa...).




Lisäksi mukaan tarttui yhtä sun toista muuta, mm. ovia, portaat, kirjahyllyn täytettä, tapetteja... mutta niistä enemmän sitten valmiilla sijoituspaikallaan. Ainakaan nyt ei ole materiaaleista pulaa. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti